Herkästi eristyksissä

28.3.2020 Yleinen

Paljon on sukkien ja kalsarien blogitekstin jälkeen muuttunut. Nyt ollaan herkästi eristyksissä.

Ole kotona, vältä kontakteja muihin ihmisiin, liikku luonnossa. Hmmmmm, kuulostaa aika paljon normaalilta elämältäni. Olen nyt ollut omaehtoisessa karanteenissa kumppanini saatua kuumeoireita pari viikkoa sitten. Onneksi oireet olivat vähäisiä ja kestivät vain muutaman päivän.

Kukapa olisi uskonut, millainen kevät tästä koko maailmalle tulee?

Kaunis auringonlasku Benidormissa. Kaikesta huolimatta aurinko nousee ja laskee. Luonto jatkaa sykleissään, kuten aina ennenkin.

Maailma on sulkeutunut ja se on aiheuttanut oudon energian. Sen aistii, kun kävelee ovesta ulos. Jotain on muuttunut, sen tuntee ilmassa, sen aistii vedestä ja maapallosta Tolkien sanoi jo aikoinaan. 

Onneksi syksyllä valitsin uuden suunnan elämälleni. Kirjoittaminen on varsin pandemiaystävällinen asia. Saan paljon tehtyä jännärini käsikirjoitusta eteenpäin. Ylimääräiset houkutukset on karsittu ihan valtiovallan puolestakin jo minimiin. Tämä sopii minulle tässä elämäntilanteessa hyvin. 

Olen katsonut paljon positiivisia päivityksiä, tekstejä ja vlogeja. Nyt jos koskaan ne tulevat tarpeeseen ja ovat päivän piristäjiä. Ihminen värähtelee ympäristöönsä sitä tunnetta, taajuutta ja energiaa, mitä se ajattelee ja kantaa sisällään. Universumi on siitä vinkeä systeemi, että se vastaa samaan taajuuteen. 

Upea vuoristokylä Guadalest Espanjassa.

Olen miettinyt, että miten tämä nykyinen erikoistilanne palvelee ja hyödyttää minua. Helppo vastaus: minulla on kaikki aika tehdä unelmatyötäni, jännärin kirjoittamista. Lisäksi saan nauttia ihanasta luonnosta ja ulkoilusta päivittäin useaan kertaan. Koulunkäyntini ja kirjoittaminen täyttävät päiväni, joten en ole velvollinen kenellekkään työnantajalle tekemään esimerkiksi etätöitä. Se sopii minulle kuin nenä päähän. Toivon paljon tsemppiä kaikille, joille tämä on kolahtanut pahasti nilkkaan. Tästä selvitään yhdessä.

Ajattelen iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa, mitä kivoja asioita on tapahtunut päivän aikana, mistä voin olla kiitollinen. Aamulla, kun herään ajattelen ensimmäisenä kiitollisuuden kohteita, jotka ovat jo elämässäni. Näin saan päätettyä ja aloitettua päiväni mukavalla värähtelyllä.

Kotiympäristössäni olen laittanut sellaisia asioita esille, jotka inspiroivat ja nostavat mielialaani, kuten kaunis tädiltäni saama kilpikonnapatsas, pieni rauhoittava vesilähde ja mukavan musiikin kuunteleminen. 

Paljon kaikkea hyvää teille tähän aikajaksoon, joka koskettaa kaikkia ihmisiä maapallolla. Positiviisia ajatuksia kaikille 🙂

Herkullinen kreikkalainen salaatti. Terveellinen ruoka tekee hyvää keholle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *