Joulu ja erityisherkkyys

23.12.2021 Yleinen

Joulut olivat lapsena yhtä jännittämisen aikaa ja taikaa. Kuusen alla oli vain ruskea, pyöreä joulumatto sekä kasa neulasia. Toisina jouluina kuusi piti tiukemmin kiinni neulasistaan, toisina pienikin ilman vire pudotti niitä maahan. Aina kuitenkin ihmettelin sitä, että miten ihmeessä, kuin taikasauvan iskusta, lahjat ilmestyivät aattoiltana salaperäisesti kuusen oksien alle. Ruokahalua ei tietenkään ollut koskaan aattoina, koska jännittäminen vei kaiken energiani. Rosollista en tykännyt silloinkaan. Enkä muuten sillistäkään. Jännitys laukesi vasta pakettien aukaisemisten myötä.

Saimme joulukuusen aina jostain. Aluksi se suli pesuhuoneessa ja lopuksi se aseteltiin kuusen jalkaan olohuoneeseen ja koristeltiin.

Teini-iässä meidän perheessä joulut muuttuivat ”aikuisten jouluksi” sisartusteni ollessa minua selkeästi vanhempia. Nautin kovasti niistä jouluista, vaikka joka ikinen kerta ylivirittyminen valtasi kehoni, mieleni ja sieluni. Tuolloin aloin jo kuitenkin syömään jouluruokaa ja pakettien jakaminen oli mahdollista aloittaa myöhempään illalla. Rosollia en syönyt tuolloinkaan, sillistä puhumattakaan. Itseasiassa jouluruoka oli aina karmaiseva pakkopulla. Panostin mielummin herkkuihin kuten konvehteihin, joita meillä oli aina rasiakaupalla. Yöt olivat jokseenkin unettomia, koska aistiyliherkkyysmittarini olivat lyöneet punaiselle koko päivän.

Ensimmäisen kerran havaitsin erityisherkkyyteni ja sen vaikutuksen jouluun kolmenkympin tienoilla. Se tapahtui suuressa perhetalossamme, jossa meitä joulun viettäjiä oli parisenkymmentä. Vilinää, meteliä, säätämistä, hääräämistä, tuoksuja, musiikkia, pelejä, stigamäenlaskua, viiniä, herkkuja, kosketuksia ja jännittämistä oli paljon ja olin jouluisin aina ihan hervottomassa tilassa. Yhdessä vaiheessa tajusin laittaa huoneeni oveen kyltin, että lapsilla pääsy vain aikusten luvalla. Olin siis rakentanut suureen taloomme pienen rauhankeitaan, jossa sain vetäistä hetken henkeä joulukiireiden välissä. Maistoin rosollia. Aivan hirveetä se oli silloinkin.

Vaikka joulu on varjojen ja tunnelmallisten valojen aikaa, niin aina joskus jouluaattona on saanut nauttia myös lyhyen häivähdyksen kaunista auringon paistetta.

Erityisherkkyyden tajuttuani olen ymmärtänyt sen, miksi kuormitun jouluna helposti ja oleminen menee hysteeriseksi touhottamiseksi ellen varaa itselleni aikaa rauhoittumiselle. Niitä pieniä hetkiä, hiljaisuutta, luontoa ja rauhaa tarvitsen juhlahumun keskellä ja viime vuosina olenkin onnistunut niitä itselleni järjestämään. Joulu on niin täynnä kaikkia mahdollisia aistiärsykkeitä, kuin vain olla voi. Kuormittumisen pitäminen aisoissa takaa minulle mukavamman joulun ja pystyn olemaan parempi myös muille. On ihan ok vetäytyä lukemaan, katsomaan jotain mukavaa rauhallista hyvän mielen elokuvaa tai syödä vaikkapa valkoinen toblerone (maailman paras suklaa) ihan kokonaan yksin omassa huoneessa, omassa rauhassa. Rosollia en todellakaan syö edellenkään. Enkä silliä.

Minulle erityisherkkänä miehenä unelmajoulu olisi jäätyneen veden äärellä, hankien keskellä, tunnelmallisessa talokompleksissa, jossa jokaiselle on halutessaan äänieristetty rauha ja jossa jokainen saa valita haluamansa aktiviteetit. On ihana nähdä läheisiä ihmisiä ja aistia joulun tunnelmaa, mutta on myös ihana rauhoittua ja ottaa vuoden pimein aika vastaan ja muistella mitä kaikkea hyvää ja upeaa vuosi on pitänyt sisällään. Eritysiherkän joulu sujuu parhaiten, kun mahdollistaa itselleen rauhoittumisen ja eikä syö rosollia, silliä, eikä vihreitä kuulia.

Hyvää joulua kaikille!

2 comments

  1. Riina sanoo:

    No huh huh – kaksikymmentä sukulaista samassa talossa ja siitä vielä oletettavasti puolet lapsia, ei tuossa tarvitsisi erityisherkkyysdiagnoosia, että tekisi mieli vetäytyä omaan rauhaan ja laittaa lappu oveen!

    Minun jouluni oli juuri tuollainen: kävelyä auringonpaisteessa jäällä, saunomista, avantotuintia ja neulomista. Oli ihana nähdä sukulaisia puolen vuoden tauon jälkeen – mutta on se myös karmaisevan kuormittavaa. Muutama päivä sukulaisia ja kaikki niiden rutiinit tulee korvista ulos. Ja toisaalta pitäisi olla kiitollinen, että voidaan tässä maailmantilanteessa edes nähdä livenä. Lähtöpäivänä tulee haikeus – ja toisaalta sama vapauden tunne kuin 18-vuotiaana kotoa muuttaessa!

    • admin sanoo:

      No joo toi on totta, että suuri ihmisjoukko kenelle tahansa samassa talossa (vaikkakin iso talo olikin) on aikamoinen homma kestettäväksi.
      Joulusi kuulosti kivalta 🙂

Vastaa käyttäjälle admin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.