8 vinkkiä erityisherkälle miehelle

12.2.2022 Yleinen

Tässä on vinkkejä erityisherkille. Ole rohkeasti oma itsesi ja kuuntele kehoasi ja intuitiotasi. Sinussa on enemmän voimaa kuin uskotkaan.

  1. Ota selvää erityisherkkyydestä ja tee testi. Omalla kohdalla ”valaistuminen” tapahtui noin 35-vuotiaana ja onneksi edes silloin. Tuntui kuin suuri taakka olisi lähtenyt harteilta ja pystyin alkaa rakentaa omanlaistani elämää tukevammalle perustalle. Lämmin suositus.
  2. Etsi kaltaisiasi ja ennen kaikkea hommaa vertaistuki-herkkis. On todella huojentavaa päästä jakamaan fiiliksiä ja saamaan tukea tähän monivivahteiseen settiin. Suuri helpotus, kun voi puhua sellaiselle henkilölle, jolle ei tarvitse selitellä mitään.
  3. Hommaa vastamelukuulokkeet töihin, kotiin, matkoille, ihan mihin vaan. Tulet kiittämään ostoksesta itseäsi 🙂
  4. Järkkää itsellesi omaa aikaa, aikaa rauhoittumiselle, ihan joka päivä tai niin usein kuin haluat. Tämän jälkeen jaksamisesi hyppää ihan uudelle levelille. Jopa alle puoli tuntiakin päivässä auttaa jo kummasti. Kannattaa kokeilla.
  5. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka edistävät hyvinvointiasi. Olen kuullut usein: ”Älä oo tommonen neiti!” tai ”Ootko sä kusipää?” tilanteissa (alkoholi liittyy usein näihin) joissa juhlitaan ja joissa tulee paljon aistitykitystä. Väsähdän niissä todella nopeasti, ylikuormitun ja haluan vetäytyä omaan rauhaan. Jostain kumman syystä se koetaan uhkana tai töykeänä käytöksenä. Nykyään osallistuin vain harvoin karkeloihin, joissa altistun kuormitukselle. Myrkylliset ihmissuhteet viskaa äkkiä romukoppaan!
  6. Nauti vahvasta intuitiostasi ja kyvystä nähdä ja kokea maailma syvemmin. Tältä pallolta löytyy lukuisia loistavia juttuja, jotka sopivat herkkiksille. Itse puran luovuuttani kirjoittamiseen ja musiikkiin.
  7. Etsi rauhassa itsellesi sopiva työ ja ole rohkea hyppäämään sopimattomasta pois. Takaan, että se kannattaa. Joskus oikean homman ja uran löytäminen voi ottaa aikaa, mutta sen eteen ole valmis tekemään töitä. Onnistut kyllä!
  8. Luonto auttaa ja parantaa nopeasti. Itselläni veden äärellä oleilu on ihan parasta rauhoittumista. Jos mahdollista, niin nauti luonnosta päivittäin.
Moni vinkeistä soveltuu kenelle tahansa! Positiivisia fiboja kaikille 🙂

4 comments

  1. Liisa Olkku-Ruotsalainen sanoo:

    Kaikille suosittelen olemusta ihmisten seurassa, jotka eivät riistä. Kun saa olla oma itsensä, on ystävyyden ympäröimä
    .

  2. Viisaita sanoja! Ja toivottavasti yhä useampi mies uskaltaisi kohdata herkkyyden itsessään. On se sitten normi herkkää tai erityisherkkyyttä. Herkkien miesten näkyväksi tuleminen olisi tärkeää myös tuleville sukupolville. Kiitos hyvästä postauksesta!

    • admin sanoo:

      Kiitos 🙏🏻☀️ ilokseni työni kautta olen törmännyt liike-elämässä tunneäly johtamiseen, jossa on miehiä mukana. Se on ollut inspiroivaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *