Rauhoittuminen ja erityisherkkyys

17.2.2019 Yleinen

Solisevan veden ääni. Veden rauhoittava liike. Luonnon kauneus. Tasapaino. Näitä asioita olen aina kaivannut ja ihaillut, mutta en ole ymmärtänyt sitä, että kuinka tärkeitä asoita ne minulle oikeastaan ovat. Rauhoittumisesta on tullut minulle yksi tärkeimmistä palautumisen tekijöistä. Terveen olemassaoloni edellytys. Järjissäpysymisen peruspilari. Olen ollut aina rauhaton. Liikkeellä. En jaksa kauaa, jos en pääse tekemään jotain. Tai näin ainakin olen luullut aikaisemmin. Erityisherkkyys ja siitä oppiminen ovat saaneet monia asioita loksahtamaan kohdilleen vasta viime vuosina. Olen tajunnut itsestäni piirteitä ja asioita, joita en ymmärtänyt itsestäni ennen erityisherkkyyteen tutustumista. Luonnollisesti myös ikä on tuonut rauhoittumista mukanaan.

Päivittäin joudun ponnistelemaan vilkkaan mieleni ja ajatusten vellomisen kanssa. Teen aktiivisesti mielelleni harjoitteita, joissa harjoitan kiitollisuutta ja ajattelen päivän aikana tapahtuneita mukavia asioita. Mieleni jumittaessa menneissä (jota tapahtuu todella usein, koska erityisherkkyyteni helmenä vatvon asioita aivan järkyttävän syvällisesti ja toooodella pitkään) koitan ajatella mukavia asioita lähitulevaisuudesta. Eli unelmointia ja ajatusten siirtämistä mukavampiin aatoksiin, iloon ja hymyyn. Kotona vetäydyn myös usein hetkeksi omiin oloihini huoneeseen ja vedän oven kiinni ja laitan rauhoittavaa musiikkia, asmr-videoita tai luonnon ääniä, kuten aaltojen tai vesisateen ääniä kuulokkeisiini. Kotiini olen rakentanut vedestä rauhoittavan pienen elementin pieneen sopivaan nurkkaukseen. Minulla on thaimaasta käsityötorilta ostamani suloinen pikkuruinen vesielementti, vesiputous huoneessani.

Yksi rauhoittumisen avaintekijöistä minulle on vesi, tuo voitehista vanhin. Voisin käydä kylvyssä ja poreammeessa joka ikinen päivä. Kylpyamme toimii kohdallani paremmin kuin sauna, joka toki sekin on rauhoittumiseen hyvä elementti. Arkiympäristössä veden tuoma rauha on helpompi järjestää. Lomamatkalle lähtiessäni koitan aina bongata hotellin, jossa olisi poreamme huoneessa tai spa osasto hotellissa.

Veden rauhoittava voima

Meren aaltojen ääni, lempeä tai myrskyävä, on lumoavaa. Sateen ropina ja myrsky ovat upeita elämyksiä. Virtaavaa vettä voisin kuunnella tuntitolkulla. Pienet joet ja purot ovat todella rauhoittavia elementtejä. Yksi rauhoittavimmista paikoista on ollut Madeiran levadat. Koko saari on todella rauhallinen ja ilmastoltaan minulle sopiva. Levadoilla kävely ylhäällä vuorilla on jotakin uskomattoman rauhoittavaa. Siellä sieluni lepää.

Levadojen ajaton solina rauhoittaa mieltäni parhaiten

Rauhoittumista harjoittelen joka päivä uudestaan ja uudestaan. Nyt ymmärrän syyt rauhattomuuteeni. Aistiyliherkkyyteni ja hermostoni ovat kovakoodattuja ylikuormittumaan. Siksi rauhoittumisen ymmärtäminen ja itseni, kehoni ja mieleni kuunteleminen ovat minulle tärkein asia pystyäkseni toimimaan kiireisessä yhteiskunnassamme ja pysyäkseni terveenä. Juuri nyt minulla on hyvä rauhoittunut olo. Se on lahja.

Alla olevasta linkistä voi kurkata erityisherkkyydestä ja rauhottumisesta vertaistukimietteitä.

http://www.hspelamaa.net/single-post/2016/04/10/Kurssikyn%C3%A4-Rauha-ja-rauhoittuminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.