suorittaminen

Muutos ja erityisherkkyys

11.9.2021 Yleinen

Syksy on ollut aina minulle mieluisa vuodenaika. Jotenkin silloin, vaikka luonto lakastuu ja valmistautuu talveen, niin jotain uutta kuitenkin samanaikaisesti alkaa. Syksy on uudistumisen ja muutoksen aikaa. Tälläkin kertaa syksy toi muutoksen elämääni. Kuten usein erityisherkkänä, muutostilanteet aiheuttavat suurta kuormitusta minulle ja niin kävi myös tällä kertaa. Vaikka muutos olisi mieluinenkin, niin silti kehoni käy ylikierroksilla helposti. Nyt muutos sai minut valvomaan monta yötä putkeen, eikä uni meinannut tulla millään silmään. Aloitin uudessa työssä ja mieleeni vyöryivät muistot edellisestä työstäni,Read More

Ikigai ja erityisherkkyys

20.12.2020 Yleinen

Miksi tämä(kään) työ ei tunnu oikealta? Mikä tässä oikein on, kun tämä juttu ei tunnut omalta? Periaatteessa ihan okei, mut silti jotain vailla, jotain pielessä. Näin hoipuin läpi lapsuuden, nuoruuden, nuoren aikuusuuden aina keski-iän porteille asti. Sitten jokin napsahti kohdilleen. Tajusin olevani erityisherkkä luettuani Elaine N. Aronin kirjan erityisherkkyydestä. Tuli helpottunut ja turvallinen olo, aivan kuin baarimikko olisi tuonut eteeni juuri oikeanlaisen virvoittavan juoman, juuri minua varten. Alkoi uudenlainen tutustuminen itseeni. Trial & error -menetelmällä aloin hiomaan elämääni parempaan suuntaan.Read More

Suorittaminen ja erityisherkkyys

7.10.2019 Yleinen

Muista suorittaa: kenkien riviin laittaminen, imuroiminen, hyvien ravintoaineiden saaminen eritoten kuidut, imuroiminen, kummilasten synttärimuistamiset, joululahjat, pääsiäinen perheen kanssa, auton pesettäminen, työtehtävien tekeminen orjallisesti, asiakkaille hymyileminen, blogin kirjoittaminen, sängyn petaaminen, äidille ja isälle soittaminen, siskon ja veljen lasten ylppärit ja rippijuhlat, hautajaisadressit, makaronilaatikon tekeminen ja ylijääneen pakastaminen, jokapäiväinen lenkki, lihashuolto silloin tällöin, koulutehtävien tekeminen, kavereiden postauksien likettäminen ja kommentointi, big brotherin katsominen ja muiden myötäileminen ettei ne suutu. Mutta entäpä jos suorittaisin vähemmän: jättäisinkin vaatteet lojumaan, kommentoisin vain kun on asiaaRead More