supervoima

Supervoimii ja erityisherkkyys

7.4.2019 Yleinen

Neuvottelu oli edennyt jonkin aikaa. Asiakkaani pöydän toisella puolella istui läppärinsä ruudun takana. Hän ei sanonut mitään, hän ei tehnyt mitään suuria liikkeitä käsillään tai kehollaan ylipäätänsä. Silti tiesin, että päätös oli jo tehty. Me saisimme tämän kaupan. Loppuneuvottelu olisi vain kosmeettista säätämistä, jossa kumpikin osapuoli koittaisi optimoida neuvottelun tuloksen. No mistä sitten tiesin, että kauppa on meidän? Sitä on vaikeampi selittää. Se on yksi supervoimistani. Osaan lukea yleensä tilanteet ja ihmiset varsin hyvin. Huomaan pienistä eleistä, äänenpainoista, katseista mitäRead More

Luovuus ja erityisherkkyys

3.3.2019 Yleinen

Joissakin paikoissa, joissakin ihmisissä huokuu luovuus. Bergshagenissa Iniössä nämä molemmat asiat yhdistyvät. Upea paikka ihanassa saaristolaismiljöössä isnpiroi minua kovasti. Vanhat puutalot, harmaat upeat kalliot, upeat männyt yhdistettynä paikan taianomaiseen fiilikseen kutsuvat tutustumaan ympärillä olevaan luontoon ja rauhoittumaan. Luonto ja rauhoittuminen ovat minulle avain luovuuteen. Yksi supervoimistani on ehdottomasti luovuus. Eritysherkkyyteni on altistanut minut näkemään, kuulemaan ja ennenkaikkea aistimaan herkästi ympärillämme olevaa ihmeellistä maailmaamme. Ajoittain saan siihen varsin vahvan yhteyden. Aistin välillä varsin herkästi, jopa yliluonnollisen tarkasti sen mitä ympärillä olevassaRead More