työhyvinvointi

Erityisherkkyys, uhka vai mahdollisuus?

1.3.2020 Yleinen

No siinäpä kysymys. Varmaan molempia omalla kohdalla. Nykyään kuitenkin ehdottomasti mahdollisuus ja iso sellainen. Pureudutaan aluksi uhkaan. Erityisherkkyys oli kohdallani uhka, kun en tiennyt aiheesta mitään ja yritin taipua normeihin ja toimimaan samalla tavalla ”normiyhteiskunnan” ja ympärilläni olevien ihmisten kanssa. Vuodesta toiseen toistin käyttäytymistä, joka ei sopinut mulle. Se ajoi minut lopulta uupumukseen asti. Jotenkin se oma fiilis ei oikein asettunut missään kohilleen. Oli semmoinen irrallaan oleva olo. Tuntui erilaiselta, mutta ei oikeastaan ollut mitään hajua miksi näin oli jaRead More

Työhyvinvointi, burn out ja erityisherkkyys

10.2.2019 Yleinen

Konttasin lattialla, enkä saanut henkeä. Kyyneleet kirposivat silmiini. Olin lyöty. Olin varma, että kuolen tai joudun vähintään psykoosiin. Olin saanut paniikkikohtauksen. Näissä tunnelmissa viitisen vuotta sitten silloinen tyttöystäväni talutti minut lääkärille. Olin ollut täysin vääränlaisessa työssä täysin vääränlaisen esimiehen kovassa kohtelussa liian kauan. Itse ei sitä vajoamistaan huomaa. Vasta silloin, kun kattila palaa pohjaan tajuaa sen, että nyt olisi viisainta tehdä jotain. Minulle sattui hyvä lääkäri, aivan parhaista parhain. Hänen ohjeillaan ja opastuksellaan tuo kevät ja alkukesä viisi vuotta sittenRead More