Rauhoittuminen

Rauhoittuminen ja erityisherkkyys

17.2.2019 Yleinen

Solisevan veden ääni. Veden rauhoittava liike. Luonnon kauneus. Tasapaino. Näitä asioita olen aina kaivannut ja ihaillut, mutta en ole ymmärtänyt sitä, että kuinka tärkeitä asoita ne minulle oikeastaan ovat. Rauhoittumisesta on tullut minulle yksi tärkeimmistä palautumisen tekijöistä. Terveen olemassaoloni edellytys. Järjissäpysymisen peruspilari. Olen ollut aina rauhaton. Liikkeellä. En jaksa kauaa, jos en pääse tekemään jotain. Tai näin ainakin olen luullut aikaisemmin. Erityisherkkyys ja siitä oppiminen ovat saaneet monia asioita loksahtamaan kohdilleen vasta viime vuosina. Olen tajunnut itsestäni piirteitä ja asioita,Read More

Arkiympäristön tasapaino Calm

Arkiympäristö ja erityisherkkyys

3.2.2019 Yleinen

Sekaiset paikat häiritsevät minua todella suuresti. Oloni on ollut rauhaton niissä aina. Katseeni on lapsesta asti levännyt kauniissa, harmonisissa ympäristöissä. Muistan, kun olimme ala-asteikäisinä päiväretkellä koulussa luostarissa. Munkkeja, kaunista puutarhaa, seesteisyyttä ja luonnonrauhaa. Ihmettelin pienen lapsen mielessäni silloin, että miksi tämä paikka tuntuu niin hyvältä? Niin hyvältä, että sinne olisi mielellään mennyt uudestaan tai jopa jäänyt. Nyt tiedän vastauksen. Erityisherkkä mieleni rakastui oitis luostarin rauhaan, luonnon tuomaan tasapainoon ja vähälukuisten munkkien ystävällisyyteen sekä paikassa aistittavaan rauhalliseen elämäntempoon. Siitä oikeastaan erityisherkkyydenRead More

Miten löysin erityisherkkyyden?

30.12.2018 Yleinen

Pidin joululahjaa kädessäni. Kirja siellä selvästi oli. Sen pystyi tuntemaan selkeästi lahjapaperin läpi. Avasin lahjani. Kädessäni oli Elaine N. Aronin HSP Erityisherkkä ihminen kirja. Tämä tapahtui pari vuotta sitten. Olin jo netistä tutkinut erityisherkkyys-aihetta ja ajatellut, että minussa tuo piirre saattaisi olla sisäänrakennettuna. Kovakoodattuna. Luin kirjan nopeasti läpi ja suuri helpotuksen sekä innostuksen tunne läpäisi minut. Vihdoinkin ymmärsin edes vähän itseäni, vilkasta mielikuvitustani, kehoni outoja reaktioita kaiken maailman arkisiinkin asioihin. Olin saanut viitekehyksen, jota halusin tutkia lisää. Olen lukenut useitaRead More