TOP 5 erityispiirrettä erityisherkkyydessä

9.6.2019 Yleinen
Mehikasvit ovat upeita. Tämä yksilö sijaitsi hotellin kivimuurissa Tejedassa Gran Canarialla 1510 m korkeudessa. Rakastan vuoristojen raikkautta ja luontoa.

Tässä tekstissä käsittelen erityisherkkyyden ihania ominaisuuksia ja mitkä niistä ovat ne TOP5 minulle. Noin puolet listasta on ehdottomasti positiivisia asioita ja lopuissa on hyviä puolia, mutta myös kuormittavia asioita.

  1. Asioiden syvällinen pohtiminen ja käsittely. Tämä ominaisuus on vallitsevaa minussa. Hyvässä ja pahassa. Olen upeasti oppinut nyt keski-ikään tullessani ottamaan iisimmin pienempiä asioita. Mutta suuret muutokset ja yllätykset edelleen laittavat koko kehoni ja mieleni sokkitilaan ja sekaisin pitkäksi aikaa. Erityisherkkyyden löydettyäni olen onneksi myös alkanut oppimaan käsittelemään ja ennen kaikkea ohjaamaan tekemisiäni, syömisiäni ja lepoani sellaiseksi, että syvimmät vellomiset saan kuriin joidenkin päivien sisällä pahimmista pyöreistä. Hyvä puoli tässä asioiden syvällisessä työstämisessä on se, että ainakin tulee tehtyä huolella ratkaisut.
  2. Rauhoittuminen. Tämän ihanan taidon olen saanut opetella kunnolla vasta viime vuosina. Ehdottomasti yksi vallitsevimmista erityisherkkyyden mukanaan tuomista asioista elämääni. Rauhoittumisen jalon taidon myötä arkeni ja elämäni ylipäätänsä on ottanut aimo harppauksen laadullisesti parempaan suuntaan. Rauhoittuminen on jokapäiväistä ja olen todella kiitollinen, että tyttöystäväni ja lähipiirini antavat minulle tilan ja ajan rauhoittua heti, kun se tarve tulee.
  3. Ruoka. Kehoni on ollut aina herkkä eri ruoka-aineille. Myös allergiamielessä. Olen muokannut ruokavaliota ja pitkään minulle sopivammaksi. Tärkeätä on myös säännölliset syömisajat. Nyt vasta parina viime vuotena olen oppinut todella paljon paremmin kuuntelemaan kehoani ja pääsemään ravinnossa kehoani paremmin palvelevaan tulokseen. Nautintoaineiden minimointi tai kokonaan lopettaminen (alkoholi, nikotiini, kofeiini) on ollut yksi tapa palvella erityisherkkää kehoani ja mieltäni. Lisäksi syön todella paljon vähemmän punaista lihaa ja olen alkanut syömään kasviksia hieman enemmän sekä marjoja joka päivä. Mustikka on superhyvä. Koitan ruoka-asioilla turvata tasaisen päivän kulun ja estää näin ylirasittumista. Ja iltaisin säännöllinen marjojen syönti sekä yrttiteen juominen ovat upea signaali keholle, että pian on aika mennä nukkumaan.
Upea sisäpiha Tallinnassa vanhassa kaupungissa. Tämän sisäpihan päädyssä oli hierontapaikka. Hieronta ja rentoutuminen ovat minulle tärkeitä asioita.

4. Luonto. Luonnossa oleminen on erityisherkkyyteeni liittyen todella tärkeä ympäristö. Luonnossa ihan jo muutamissa minuuteissa stressi saa ensiapua ja pienen hetken päässä keho alkaa rauhoittumaan. Luonnon kauneus ja kaikkien pientenkin yksityiskohtien tarkkailu tekevät todella hyvää mielelle. Liikutun myös usein luonnon kauneuden edessä ja kyyneleetkin saan kehitettyä helpostikin, kun luonnon alttari antaa parastaan.

5. Meluisat hälytilat. Audiopuoli on ollut minulle todella tärkeässä elementissä jo ihan pienestä asti. Kovat äänet ja meluisat hälytilat ovat aiheuttaneet aina minussa välittömiä reaktioita. Nykyään todella tarkasti pyrin arkiympäristöäni tekemään äänimaisemaltaan minulle sopivammaksi. Olen tykästynyt Loviisan kaupungin uinuvaan äänimaisemaan, kun sitä vertaa Helsignin ainaiseen liikenteen kohinaan ja kuhinaan. Tätä artikkeliakin kirjoitan isot kuulokkeet päässäni Helsingissä, kuunnellen elokuvamaista musiikkia August Wilhelmsonilta. Eli suljen ympäristön äänet pois, jotta pääsen keskittymään tähän aiheeseen ja tekemiseen täysillä. Virtaava vesi, metsän hiljaisuus luonnollisine ääninen sekä meren lempeät aallot rantaan lyödessään tuovat sielun- ja mielenmaisemaani suurta mielihyvää ja rentoutumista. Siksi viihdyn esimerkiksi Bergshagenin tyyppisessä saaristomiljöössä varsin hyvin.

Kuudentena erityispiirteenä voisin vielä mainita intuitioni. Se on erittäin vahva ja useimmiten hahmottaa tilanteen oikeat laidat salamannopeasti. Ehdoton supervoima. Rohkeutta minulla on ollut erittäin vähän kuunnella tarkemmin intuitiotani. Tämän vuoden teemaksi olenkin ottanut intuitioni tarkemman kuulemisen ja sen mukaan enemmän päätösten tekemisen.

Mitkä ovat teidän TOP 5 erityisherkkyyden mukanaan tuomaa ominaisuutta?

Ihana lämminvesilähde Karlo Vyvaryn upeassa pienessä vuoristokylässä Tsekeissä. Lähteen vedessä uskotaan olevan parantavia voimia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *