arkiympäristö

Hyväksyntä

1.1.2020 Yleinen

”Maailma on sellainen kun ajattelet sen olevan” Serge Kahili King Huna kirja. Hunan ensimmäinen periaate. Pystymme itse muokkaamaan maailmaamme, arkeamme, ajatuksen voimalla. Se on voimaannuttava tunne. Sellaista haluan lisää. Luin Huna kirjan viime vuosikymmenen alkupuolella. Se oli ensimmäisiä oppaita, mikä avasi silmiäni. Olin astunut askeleen henkisen kasvun polulle. Halusin kehittää itseäni. Nykyään rakastan katsoa, kuunnella ja lukea mielenhallintaan, positiivisuuteen, oman ajattelun muuttamiseen liittyviä klippejä ja blogeja. Olen oppinut itsestäni ja ympäröivästä maailmastani paljon. Harjoitan joka päivä ajattelutapaani siten, että pystynRead More

TOP 5 erityispiirrettä erityisherkkyydessä

9.6.2019 Yleinen

Tässä tekstissä käsittelen erityisherkkyyden ihania ominaisuuksia ja mitkä niistä ovat ne TOP5 minulle. Noin puolet listasta on ehdottomasti positiivisia asioita ja lopuissa on hyviä puolia, mutta myös kuormittavia asioita. Asioiden syvällinen pohtiminen ja käsittely. Tämä ominaisuus on vallitsevaa minussa. Hyvässä ja pahassa. Olen upeasti oppinut nyt keski-ikään tullessani ottamaan iisimmin pienempiä asioita. Mutta suuret muutokset ja yllätykset edelleen laittavat koko kehoni ja mieleni sokkitilaan ja sekaisin pitkäksi aikaa. Erityisherkkyyden löydettyäni olen onneksi myös alkanut oppimaan käsittelemään ja ennen kaikkea ohjaamaanRead More

Työnhaku ja erityisherkkyys

5.5.2019 Yleinen

Usva, sumu, suunta hukassa. Sellainen olo minulla on ollut työni suhteen jo yli 15 vuotta. Olen tunnollisesti tehnyt myyntityötä. Tarrautunut rahan paaleihin, taloudelliseen turvaan. Kokenut joka aamu vatsassa väänteitä, että taas tämä sama tekeminen toistuu. Tekeminen, joka ei sovi minulle. Mutta mitä tekisin? Miksi kouluttautuisin? Mistä saisin uuden työn, joka varmasti sopisi minulle varsinkin kun en yhtään tiedä, mikä sopisi minulle? Tiedän kyllä varsin hyvin kokemani työelämän kanssa ne asiat, jotka eivät sovi minulle. Pystyisinkö siis niitä listaamalla ja rajaamallaRead More

Turvasatama ja erityisherkkyys

31.3.2019 Yleinen

Ensimmäisen paniikkikohtauksen saatuani olen alkanut hakeutua alitajuisesti sellaiseen kehon ja mielen tilaan, jossa on turvallista olla. Löytämään tien minun turvasatamaani. Arkiympäristössäni hakeudun päivittäisen aistiärsykehöykytyksen jälkeen lenkille. Se on helppo tapa rauhoittaa mieltäni. Lenkillä saan pääsääntöisesti turvallisen olon itselleni aikaiseksi ja tämän olon avulla pärjään taas seuraavan arkipäivän aistitulvaan asti. Mutta mikä on minulle turvasatama? Tämä Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevan upean oven kolkutin vangitsi katseeni. Siellä on jonkun koti. Jonkun turvasatama. Viimeisin oma, juuri omiin tarpeisiin remontoitu kotini, oli minulle tärkeäRead More

Arkiympäristön tasapaino Calm

Arkiympäristö ja erityisherkkyys

3.2.2019 Yleinen

Sekaiset paikat häiritsevät minua todella suuresti. Oloni on ollut rauhaton niissä aina. Katseeni on lapsesta asti levännyt kauniissa, harmonisissa ympäristöissä. Muistan, kun olimme ala-asteikäisinä päiväretkellä koulussa luostarissa. Munkkeja, kaunista puutarhaa, seesteisyyttä ja luonnonrauhaa. Ihmettelin pienen lapsen mielessäni silloin, että miksi tämä paikka tuntuu niin hyvältä? Niin hyvältä, että sinne olisi mielellään mennyt uudestaan tai jopa jäänyt. Nyt tiedän vastauksen. Erityisherkkä mieleni rakastui oitis luostarin rauhaan, luonnon tuomaan tasapainoon ja vähälukuisten munkkien ystävällisyyteen sekä paikassa aistittavaan rauhalliseen elämäntempoon. Siitä oikeastaan erityisherkkyydenRead More

Kaamos ja erityisherkkyys

13.1.2019 Yleinen

”Voi kun voisin asua ulkomailla nää synkät talvet!” Tämän lauseen ja keskustelunpätkän olen käynyt useimpien, ellen kaikkien kavereideni kanssa. Silti kaikki jököttävät sohvanperukoilla tummat, koleat ja synkät talvet. Sitä ne talvet nimittäin ovat täällä Helsingissä useimmiten. Pysyvää lunta odotellaan pitkälle joulukuuhun. Lumi sataa, lumi sulaa, sataa ja sulaa. Tehden jalkakäytävät hyvinkin pian vaarallisen liukkaiksi. Kun lähdet töihin, on pimeää. Kun tulet töistä, on pimeämpää. Ulkona on usein valjun harmaata. Harmaata kuin juuri teollissuuden valtaamassa 1800-luvun lopun Lontoossa. Ja se ankeuttajanRead More