Hyväksyntä

1.1.2020 Yleinen

”Maailma on sellainen kun ajattelet sen olevan” Serge Kahili King Huna kirja. Hunan ensimmäinen periaate.

Pystymme itse muokkaamaan maailmaamme, arkeamme, ajatuksen voimalla. Se on voimaannuttava tunne. Sellaista haluan lisää. Luin Huna kirjan viime vuosikymmenen alkupuolella. Se oli ensimmäisiä oppaita, mikä avasi silmiäni. Olin astunut askeleen henkisen kasvun polulle. Halusin kehittää itseäni. Nykyään rakastan katsoa, kuunnella ja lukea mielenhallintaan, positiivisuuteen, oman ajattelun muuttamiseen liittyviä klippejä ja blogeja. Olen oppinut itsestäni ja ympäröivästä maailmastani paljon. Harjoitan joka päivä ajattelutapaani siten, että pystyn positiivisen kautta vaikuttamaan arkiympäristööni. Alun kompastelujen jälkeen olen saanut ilokseni nähdä muutosta, ajatusten realisoitumista fyysiseen maailmaani.

”A’ohe pau ka ’ike i ka hãlau ho’okahi” ”Kaikkea tietoa ei opeteta yhdessä koulussa” Huna kirjan viisauksia. On upeata oppia ihmisistä, kirjoituksista, vlogeista, ihan kaikesta. Maailma on sellainen kuin ajattelet sen olevan tarkoittaa minulle myös itsensä ja muiden hyväksyntää. Sitä, että koittaa muuttaa omaa ajatteluaan itsestään ja muista. Energiamme virtaa siihen asiaan, mihin huomiomme kiinnittyy. Tämä alkava vuosi ja vuosikymmen on mahtava tilaisuus tutkia uteliaana sitä, mitä maailma tuo eteen.

Suosikkikahvilani Tallinnassa. Palaan tähän ihanaan sisäpihaan ja tunnelmaan usein mieleni avulla ja tietysti myös paikan päälle, kun siihen on mahdollisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.