Onko erityisherkkyyteni opittua?

10.7.2019 Yleinen

Jos on niin se on upea juttu! Sillä sitten niistä harmia aiheuttavista asioista voi myös oppia pois. Mutta kelataanpa nauhaa hieman taaksepäin. Lapsena tuli hermostunut olo kaikista kovista ja äkkinäisistä äänistä. Teini-iässä olin kyllä juhlissa mukana ikätovereideni kanssa, mutta kuitenkin juhlia halusin vältellä ja nautin pienemmän piirin juhlista enemmän. Opiskelu aikana en olisi ikimaailmassa pystynyt asumaan solukämpässä. Työelämän alettua avokonttorit ovat tuntuneet todella tuskaisilta paikoilta tehdä töitä. Ikää kun on tullut lisää, on työviikosta toipuminen kestänyt koko viikonlopun tai jopa yli sen. Kolmekymppisten jälkeen en ole enää jaksanut mielellään nähdä ketään viikonloppuisin/mennä kylään, sillä työviikko on imenyt voimavarani täysin. Ja asioiden voimakas kokeminen, miettiminen ja kaikenlaisten asioiden vellominen sisälläni pitkään. Ne ovat olleet aina läsnä minussa. Ihan lapsesta asti. Nämä muutamat esimerkit kertovat kuormittumistaipumuksestani aika paljon. Kuormitun siis äänistä, ihmisistä, hajuista, sanoista ja visuaalisesti vilkkaista paikoista. Stressi lisää kuormittuvuusherkkyyttäni. Joten pientä säätelyä kuormittumiseen voi tehdä. Kuitenkin se on aina siellä pohjalla vaanimassa.

Upea 50-luvun talo ja sähkönsininen taivas. Olen aina tykännyt hienoista rakennuksista ja 50-luvun arkkitehtuurissa on jotain mukavaa.

Kun luin ensimmäisen kirjan erityisherkkyydestä, niin ihan kuin olisi salainen koodisto avattu minulle. Helpotuksen tunne valtasi minut ja samalla lisätiedonjano. Olin vihdoin ymmärtämässä itsestäni paljon oleellisia asioita, jotka olivat verhoutuneet piiloon minulta vuosikymmenien ajan. Sitten luin Suvi Bowellanin kirjan herkkyydestä ja tajusin, että se piirrehän on suunnaton voimavara. Netistä sitten on löytynyt paljon hyviä kirjoituksia tästä aiheesta. On lohdullista tietää, että meitä erityisherkkiä on monia. Miten te olette löytäneet erityisherkkyytenne?

Tulen katsominen on aina meditatiivista ja rauhoittavaa.

Välillä sitä kuitenkin miettii, että onko tämä kaikki vain kuvitelmaa ja opittua? Vai onko tämä piirre minussa kovakoodattuna? Olen päätynyt aika helpolla analyysillä jälkimmäiseen vaihtoehtoon omalla kohdallani. Millaisia kokemuksia teillä on erityisherkkyytenne suhteen? Onko se opittua vai sisäänne koodattua?

Upea vanha muuri ihanassa pienessä Guadalest vuoristokylässä. Kylässä tuli rauhoittunut olo ja maisemat olivat henkeäsalpaavia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *