matkustaminen

Matkustelu ja erityisherkkyys

16.1.2023 Yleinen

Olin pitkästä aikaa matkalla. Kolme vuotta vierähti, että näin talvella valon. Olin kaivannut valon parantavaa ja energisoivaa voimaa jo usean talven ajan. Ja odotus palkittiin. Vapaus, rentoutuminen ja seikkailu. Niitä kaikkea sain ja koin viikon ajan joka ikinen päivä. Hotelli sijaitsi aivan meren vieressä ja pienelle uimarannalle oli matkaa vain metrejä hotellin portilta. Tepastelin rannoilla useana aamuna ja niiden tyhjyys oli sykähdyttävää joka ikinen kerta. Erityisherkkänä lomillani vaalin rauhallisia hetkiä, jotka ovat vain minun ja luonnon välistä näkymätöntä viestintää. TOPRead More

Herkästi matkustamaan

12.5.2020 Yleinen

Myönnettävä se on, ikävä on matkustamista. Ja koronaviruksen sekä rajoituksien takia ei horisontissa ole näkyvissä vielä sitä, milloin pääsisi kokemaan uusia paikkoja. Voin vieläkin maistaa yllä olevan annoksen maun ja tuntea suussani tämän pienen välipalan rapsahdukset juuri ennen auringonlaskua Phuketissa. Matkustamisessa erityisherkkänä ihmisenä arvostan mahdollisuutta kokeilla uutukaisia juttuja, kuitenkin sopivasti annosteltuna. Että vilkas mieleni ja kaiken imevä hermosysteemini saa tutustua uuteen palan kerrallaan ja nauttia siitä hetkestä ja tunteesta juuri silloin. Vanhojen kaupunkien mukulakivet ja kapeat kujat ovat must-juttu matkoilla!Read More

Yksin kaiken keskellä ja erityisherkkyys

1.9.2019 Yleinen

Tykkään olla kaiken keskellä yksin. Yksin siten, ettei minun tarvitse olla sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa, mutta saan kuitenkin katsella vaikkapa ihmisvilinää. Ostoskeskukset, kahvilat, niissä pääsen kokemaan tälläistä. Toki on vain pieni hetki, aika, jonka jaksan olla tuollaisessa ympäristössä kerrallaan. Sitten minun onkin jo päästävä omaan turvasatamaani. Mutta rakastan niitä hetkiä. Koen sykkeen, olen osa sitä, mutta kuitenkin yksin. Tarkkailen muita. En puutu ympäristööni ja minua ei ehkä huomata. Vaikea selittää tämän tarkemmin, mutta koen olevani tuolloin osa jotain suurempaa, saadenRead More