rentoutuminen

Höyryävän lammen pinta

4.7.2020 Yleinen

Veden pinta rikkoutuu. Sadepisaroita, lampi, muutamien lintujen äänet ja minä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani tilanteiden päällä. Olen itseni herra, vapaaherra. Mennyt on mennyttä, tuleva on tulevaa, nykyhetki on tässä ja nyt, sadepisaroissa, niiden rentouttavassa äänessä ja mosaiikkikuvioissa, joita tuhannet ja taas tuhannet pisarat piirtävät lammen pintaan. Koitan vangita tämän taianomaisen näyn kameraani. Ei luontoa saa vangittua, ei aikaa, ei ajatuksia. Lammen pinta höyryää. Se on taianomaista katseltavaa. Harmaa höyry vaeltaa pintaa pitkin eteenpäin ja ylöspäin. Sitä eivät sadepisarat pidättele.Read More

Herkästi matkustamaan

12.5.2020 Yleinen

Myönnettävä se on, ikävä on matkustamista. Ja koronaviruksen sekä rajoituksien takia ei horisontissa ole näkyvissä vielä sitä, milloin pääsisi kokemaan uusia paikkoja. Voin vieläkin maistaa yllä olevan annoksen maun ja tuntea suussani tämän pienen välipalan rapsahdukset juuri ennen auringonlaskua Phuketissa. Matkustamisessa erityisherkkänä ihmisenä arvostan mahdollisuutta kokeilla uutukaisia juttuja, kuitenkin sopivasti annosteltuna. Että vilkas mieleni ja kaiken imevä hermosysteemini saa tutustua uuteen palan kerrallaan ja nauttia siitä hetkestä ja tunteesta juuri silloin. Vanhojen kaupunkien mukulakivet ja kapeat kujat ovat must-juttu matkoilla!Read More

Syksy ja erityisherkkyys

25.9.2019 Yleinen

Syksy on ihanaa aikaa. Se on aina tarkoittanut jotain uutta, jotain jännää. Iltojen pimentymisen myötä laskeutuu myös mieleeni sellainen mukava syksyn mystiikka. Kesän kuumuus on joskus mulle todella hankalaa ja ehkä se liittyy myös tähän erityisherkkyyteen. Aurinkolaseja pidän päässä, kun on vähänkin kirkasta ja kuumassa on todella tukala olla. Siksi syksyn otankin vastaan aina riemumielin. Syyskuu meni todella hujauksessa. Mukavaa tekemistä ollut koko kuukauden ajan ja se on tehnyt mielelleni ja keholleni todella hyvää. Erityisherkkään rytmiini sopivaa tekemistä ja päiviä.Read More

Kesäloma ja erityisherkkyys

27.6.2019 Yleinen

Tätä lomaa olen odottanut. Koko kevään. Olen murjoutunut, ottanut iskua ja tehnyt kuitenkin samalla lujasti töitä, vaikka ympärilläni on myrskynnyt. Työmaailma on näyttänyt taas kovaa puoltansa. Kuitenkin ne myrskyt ovat vahvistaneet minua sekä käsitystäni itsestäni ja työminuudestani. Ne kaikkein raskaimmat asiat töissä ovat lopulta näyttäneet suunnan minulle ja vahvistaneet intuitiivista käsitystäni työmaailmastani. Ja tämä loma, se tulee juuri täydelliseen hetkeen. Tämä kesäloma maistuu erittäin maukkaalta. Huomenna, kun työkone sulkeutuu, olen lomani ansainnut ja tulen nauttimaan siitä vapaana ja iloisin mielin.Read More

Poreamme, spa ja erityisherkkyys

17.3.2019 Yleinen

Upea auringonlasku. Rauhallinen off-seasong turistiaika Gran Canarialla saaren keskiosassa vuoristossa. Ilta sopivasti viilentynyt ja poreamme kutsui lempeällä lämpiällä vedellään. Aivan ultimaattisen rauhoittava ja upea kokemus. Näköala oli kerrassaan henkeäsalpaava. Sää oli kirkas ja naapurisaaren Teneriffan Teide tulivuorikin näkyi hienosti hotellin spa osastolle asti. Illan kruunasi ikoninen auringonlasku, josta nautimme infinity poolin lämpimässä vedessä. Lämmin rentouttava vesi ulkoilmassa upeissa maisemissa. Tämän enempää ei erityisherkkä mieleni ja kehoni voi pyytää rauhoittumiselta. Sopii minulle, erityisherkälle miehelle. Tallinnassa vanhassa kaupungissa asuessani 1700- ja 1800-luvunRead More