Talviluonto ja erityisherkkyys

24.2.2019 Yleinen

Mummini näki aina kauneutta, kaikissa paikoissa. Ihmettelin sitä usein, että miten hän näki vanhassa rapistuneessa talossa, tai metsän keskellä olevassa kuusessa tai hangen hohteessa silminnähden mummia liikuttavaa kauneutta. Enää en ihmettele. Löydettyäni erityisherkkyyden, olen alkanut huomamaan pienissäkin yksityiskohdissa kauneutta. Vaikkapa Herttoniemen kartanon kiviaidassa. Mitä enemmän pysähdyn, sitä enemmän näen kauneutta ja sitä enemmän se minua rauhoittaa.

Hetki lumimyräkän jälkeen. Puut ovat saaneet talvihunnun oksilleen.

Muistan lapsena, teinivuosien vimmassa, yhden talvimyrskyn. Lunta satoi joka suunnasta. Ylhäältä, alhaalta, edestä ja takaa. Kaikkialta. Olin päässyt koulusta ja menin tekemään lumitöitä omakotitalomme pihalle. Tunsin silloin voimakasta yhteyttä luontoon ja näin myrskyssä kauneuden. Teinivimmalla, jahuu huutoja tehden, työnsin kolaa eteenpäin. Hymyilin ja sain todella kovia kicksejä. Minulla oli noiden lumitöiden jälkeen erittäin voimaantunut olo ja se myräkkä jätti muistijälkensä minuun ja muistutti siitä, että kuinka pieni ihminen on luonnon edessä.

Kaunis jäätynyt talvinen joki Lopella. StreamCrossingin alkulähteillä.

Odotan aina innolla, että lumipeite saapuisi karkeaan harmaaseen Helsinkiin. Erityisherkkänä olen huomannut, että lumi vaikuttaa kahdella merkittävällä tavalla. Se vaimentaa liikenteen melua sekä pehmentää maiseman luoden valoa vuoden pimeimpään aikaan. Lisääntynyt valo ja äänien vaimeneminen luovat rauhoittumisen elementtejä minulle.

Luonto kauneimmillaan aurinkoisena talvipäivänä.

Talvipäivän kauneus on aina ollut minulle tärkeätä. Jo lapsena menin harjulle koulun jälkeen leikkimään ja nauttimaan korkean harjunseljänteen nietoksenvaaleista maisemista, mäntypuista sekä sinisestä taivaasta ja auringon paisteesta. Toivo ja rauha valtasivat silloin mieleni ja nykyäänkin, kun pääsen nauttimaan talvimaisemista. Rauhoittuminen on suurta.

Jäätynyt meri ja kaunis talvipäivä Uutelassa.
Lumessa kahlaaminen on terapeuttista ja rauhoittavaa.
Talvinen leirinuotio on tunnelmaa täynnä rektipäivän lomassa.

Tulen katsominen leirinuotiolla on parhaimmillaan varsin meditatiivista. Tulta voisi tuijottaa tuntikausia. Puiden rätinä palaessaan tuo turvallissuuden tunteen. Ja se on tärkeätä erityisherkälle mielelleni.

Rauhoittuminen veden äärellä on minulle ominaista. Etsinkin usein maalla käydessäni virtaavan veden kohteita. Niiden äärellä rauhoittuminen on täyteläistä. Talvi on kylmimmän vuodenajan parasta aikaa 🙂

Upea koski Lopella. Vanhan myllyn raunioilla veden virtaaminen on kaunista katseltavaa. Myllyllä kuulemma aikoinaan kummitteli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.