Kevät on vienyt voiton talvesta. Makaan sängyssäni ja rentoudun. Kuuluu ilman halkova repivä kova ääni. Säikähdän tapani mukaan salamannopeasti siitä äänestä. Kehoni läpi lyö voimakas aalto ja kiukku valtaa nanosekunnissa mieleni. ”Ei helevetti” sanon ääneen. ”Miks v#*#*#a joku haluaa ajaa tuollaisella suoraan saatanasta olevalla koneella??!!??” Naapurin erittäin kovaääninen moottoripyörä. Ja jostain syystä hänen pitää sitä kaasutella suurella antaumuksella suoraan kadulla ikkunamme alla. Kaasuttelisi moottoritiellä. Tai ostaisi sähkömopon.
Olen ollut herkkä koville äänille ihan pienestä asti. Muistan lapsuudessani, kun soitin sinfoniaorkesterissa, niin peltien äänet olivat aivan kammottavaa konsertissa. Olin konserttien ja harjoitusten jälkeen aina aivan tuhannen ylikierroksilla. Silloin en tietenkään osannut yhdistää, että mistä se johtuu. Noh kuuntelin kostoksi raskasta rokkia konserttien jälkeen ja aikas kovalla voluumilla. Taisi erityisherkkä poikanen silloin vain tehdä itselleen karhunpalveluksen sillä hoitokeinolla. Myös lapsuudessa kotini viereisessä metsässä pärisyttelivät viritetyt mopot varsin kovaäänisinä. Tämä ääni sai minut aina tuhannen voltin hälytystilaan. Tuntui, kuin ääni olisi repinyt läpi kehoni.
Kun kuulen kovan ääneen, oli se sitten liikenteessä, aivastus, huuto, pamaus, kovaääninen koiran haukunta tai mikä tahansa äkillinen ei itseni tekemä kova ääni, niin kehoni läpi lyö fyysinen räjähtävän stressin tunne. Lisäksi usein mieleni valtaa kiukku. Palautuminen kovasta äänestä voi viedä pidemmänkin hetken. Tämä on outoa ja harmittaa, koska nykymaailmassa kovia ääniä kuuluu tuon tuostakin. Jos osaan varautua tai itse pystyn hallitsemaan kovien äänien ympäristöä, siedän niitä huomattavasti paremmin. Tai jos olen ollut rauhoittumassa ja kehoni sekä mieleni on hyvässä ei ylirasittuneessa tilassa, niin kovat äänet eivät tunnu niin pahalta saattika aiheuta kiukkua.
Hassuinta tässä kaikessa on se, että pidän äänistä ja äänimaisemista. Olen jopa opiskellut audiopuolta ja tiedän äänittämisestä sekä äänen käsittelystä sitä kautta runsaasti. Silti kovien äänien kanssa en vain pysty harmoniassa elämään. Rauhoittumiskeinona hälyyn ja ääniin toimii omalta osaltani ehdottomasti parhaiten luontoon pääseminen ja jos mahdollista niin auringon valosta nauttiminen. Joskus auringon voi löytää ties mistä, vaikka omalta päiväpeitolta kuten yläolevasta kuvasta näkyy. Olen myös harkinnut vastamelukuulokkeiden ostamista. Tosin koviin ääniin ne eivät auta, mutta nykytekniikalla uusimmat vastamelukuulokkeet ovat jo kuitenkin varsin tehokkaita ja luovat mukavan hiljaisuuden illuusion.
Oheisesta linkistä voitte lukea Linda Manuellan ajatuksia erityisherkkyydestä ja vilahtaa artikkelissa kovat äänetkin. Samanlaista ärsyyntymisen tunnetta niistä näyttäisi Lindalle aiheutuvan, kuin itsellenikin. Meitä on muitakin samanlaisia. Ja se kyllä lohduttaa.
http://lindamanuella.indiedays.com/2015/08/06/misofonia-ja-hsp-arsyttavan-yliherkka-tyyppi/