Tarinoita elämästä, kasvusta ja erityisherkkyydestä

Oppiminen

23.2.2020 Yleinen

Olen aina ollut hyvä oppimaan. Tai oikeastaan olen ollut supertunnollinen ja siksi opinnot ja oppiminen ovat olleet jollain tapaa helppoja tai noh, ainakin olen saanut ne maaliin asti joka kerta. En tiedä liittyykö tunnollisuus suoraan erityisherkkyyteen? Mitä kokemuksia teillä on? Yksi haaveistani elämässäni on ollut, että oppisin ja kehittäisin itseäni pitkin elämän kaarta. Sen olenkin toteuttanut loistavasti tähän asti. Vaikka olen tehnyt pitkä työjaksoja eri firmoissa, niin olen silti aikuisiällä istunut neljän eri oppilaitoksen penkeillä säännöllisin väliajoin. Se on supermukavaaRead More

Energia ja erityisherkkyys

2.2.2020 Yleinen

Energia virtaa siihen, mitä ajattelee eli mikä on huomion kohteena. Mulle arkipäivien energiapläjäykset on voimakkaita. Empaattisena ja erityisherkkänä miehenä imaisen todella upean tehokkaasti ympäristöstäni ja ihmisistä energiat itseeni. Niitä on todella hankala suodattaa ja tuntuu, että kaikki energioiden värähtelyt tulevat mulle laajakaistana sisään kehooni ja mieleeni. Siellä ne energialataukset sitten aloittavat sisäisen karusellinsa. Sinkoilevat seiniin ja takaisin. Laimenevat vasta tuntien, päivien ja jos on ollut voimakas energialataus, niin viikkojen kuluttua. Olen alkuvuoden tehnyt määrätietoisesti töitä hyvien energiavibojen eteen. Poistun paikalta,Read More

Miten löydät unelmasi?

19.1.2020 Yleinen

What are you passioned about? What does make your heart sing? Vastasitko? Lyökö pääsi tyhjää ja yllä oleviin kysymyksiin on vaikeata vastata? Tai et ehkä uskalla olla rehellinen itsellesi. Ajattelet empaattisena ihmisenä muiden reaktiota unelmillesi, elämäntilannettasi, puolisoasi, lapsiasi ja laitat muiden tarpeet omiesi edelle. Tai sitten erityisherkkänä päässäsi pyörii aivan liikaa ajatuksia ja et pääse kiinni ytimeen. Huoli pois, yllä olevat kysymykset ovat vaikeita suurimmalle osalle meistä kaikista. Vaatii rohkeutta sanoa unelma ääneen itselleen. Saattika sitten tehdä unelman eteen jotainRead More

Rajat

12.1.2020 Yleinen

”Sinussa on enemmän voimaa kuin uskotkaan. Ainoat rajat ovat ne, jotka itse itsellesi asetat. Älä ajattele, että et voi. Ajattele, että voit.” -sananlasku, en löytänyt sen kirjoittajaa- Sain ihanan kortin ihanalta ihmiseltä, edesmenneeltä varamummiltani. Minulla on vieläkin tuo postikortti tallessa. Se tulee saamaan kehykset ja annan sen aikanani itse eteenpäin. ”Ana ’ole, ka põ, ke ao” Sisäisella maailmalla ei ole rajoja, eikä ulkoisellakaan. Serge Kahili King kirjassaan Huna. Rajoja piirtelee itse helposti: ihmisiin, tiloihin, ilmiöihin, tyyleihin, uskontoihin, lista on loputon.Read More

Hyväksyntä

1.1.2020 Yleinen

”Maailma on sellainen kun ajattelet sen olevan” Serge Kahili King Huna kirja. Hunan ensimmäinen periaate. Pystymme itse muokkaamaan maailmaamme, arkeamme, ajatuksen voimalla. Se on voimaannuttava tunne. Sellaista haluan lisää. Luin Huna kirjan viime vuosikymmenen alkupuolella. Se oli ensimmäisiä oppaita, mikä avasi silmiäni. Olin astunut askeleen henkisen kasvun polulle. Halusin kehittää itseäni. Nykyään rakastan katsoa, kuunnella ja lukea mielenhallintaan, positiivisuuteen, oman ajattelun muuttamiseen liittyviä klippejä ja blogeja. Olen oppinut itsestäni ja ympäröivästä maailmastani paljon. Harjoitan joka päivä ajattelutapaani siten, että pystynRead More

Onko oikea polku?

30.12.2019 Yleinen

Vitustako sitä tietää? Kukaan. Ihmisten käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten olla on niin parkkiintunut monella ja monelta osin. Vuosi sitten ähersin blogisivustoni parissa. Jännitti aloittaa se. Kirjoitin itseäni varten. En kertonut juurikaan kenellekkään koko sivustosta. Halusin aloittaa jotain puhtaalta pöydältä. Sivusto on tuntunut hyvältä. Kirjoittaminen vielä paremmalta. Se on lopulta ohjannut tieni uuden äärelle. Pois pitkään riuduttaneesta työstäni, kohti jotain uutta. Joku polku tämä kuitenkin on. Oloni on rauhallisempi kuin koskaan aikasemmin. Helsinki on ilman lunta tämän vuosikymmenenRead More

Erityisherkkä uramuutoksen äärellä: Intuition voima ja rohkeat päätökset

Erityisherkkä uramuutoksen äärellä kokee kaikenlaisia tunteita. Alkuvuonna 2019 synttäripäivänäni kirjoitin ylös, kuinka olin pettynyt edelliseen työvuoteeni, omiin myyntituloksiini ja tiimimme surkeisiin tuloksiin. Olin ahdistunut. Tunne oli tuttu ja löin päätäni seinään ties kuinka monetta tuhatta kertaa. Auts. ”Meneeköhän sulta kohta elämä kokonaan ohi?” oli minulle tärkeän ihmisen kommentti. Olin kiertänyt vuodesta toiseen saman asian äärellä. Se näkyi kilometrien päähän, jopa itselleni: Tekemäni työ ei sopinut minulle. Emmin ja rämmin. Molempia tuskaisen paljon, tuskaisen kauan. Hyvää tulonlähdetta ei ollut helppo heittääRead More

Positiivisuutta ja runkkareita

9.12.2019 Yleinen

Sain lahjaksi positiivisuusoppaita. Herkkyysoppaita. Minua viisaammilta ja tarkkasilmäisiltä, naisilta. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka negatiiviset ajatukset ja puhetapa olivat myrkyttäneet mieleni ja kieleni ja hienovaraiset vihjaukset olivat enemmän kuin tarpeen. Aloitin systemaattisen positiivisuuden harjoittelun. Kirjoittaminen on joskus helpompaa kuin puhuminen tai miettiminen. Asiat selkiytyvät, kun ne ovat paperilla ja ne lukee ääneen. Kirjoitin ylös lauseita, mietteitä: Kuka olen nyt? Mitä haluan? Mitä pelkään? Mitä haluan oppia? Mikä on minulle tärkeätä? Mikä herättää minussa toivoa? Millaisia ihmisiä ihailen? Mikä ahdistaa minua?Read More

Kohti pimeintä

24.11.2019 Yleinen

Ensin tuli pihlajanmarjat, sitten lähti vihreät lehdet puista ja nyt on tämä leijuva pimeys ja aavistuksen omainen valo taivaanrannassa. Vuoden pimeimpään päivään on noin kuukausi. Eikä lumesta tietoakaan. Päiväunien määrä on kasvanut paljon ja aamuisin herääminen on siirtynyt myöhemmäksi. Keho kapinoi, se huutaa lisää valoa. Mieleni on ollut hyvin jaksava tämän syksyn. Elämän muutokset ovat tehneet hiljaista työtänsä. Vieneet mieltäni ja kehoani pois päin tukahduttavasta työahdistuksesta kohti parempaa. Syksyllä alkanut kirjoittamisen opiskelu on ollut parasta ever. Upeita ihmisiä ja kohtaamisiaRead More

Marraskuu ja erityisherkkyys

16.11.2019 Yleinen

Harmaus roikkuu meren päällä. Se tunkee läpi kaiken. Täällä Helsingissä lumen tuloa saa odottaa. Harmaat päivät, ovat todella harmaita ja pimeys kietoo otteeseensa turhankin helposti. Kolmekymppisenä alkoi pimeys tuntumaan ensimmäisiä kertoja. Sitä ennen talvi oli ollut suht helppoa mulle. Ostin kirkasvalolampun. Otin siltä valon annoksia. Vaikeata oli. Nyt olen pärjännyt muutamia vuosia ilman kirkasvalolamppua. Tänä syksynä annoin lamppuni erityisherkälle ystävälleni lainaan. Itse olen tehnyt matkan valoon marraskuussa sekä mahdollisesti myös alkuvuodesta viime vuosien ajan. Ne viikot valossa ovat auttaneet hämmentävänRead More