Työmatkailu ja erityisherkkyys

12.5.2019 Yleinen

Muut lähtevät vielä illallisen jälkeen pubiin. Porukka on hilpeällä tuulella ja pubireissusta tietää, että se tulee venymään aamuyöhön. Ja aikainen herätys olisi edessä. Minä keksin mielessäni tuhansia syitä, miten saisin livahdettua hotelliin. Ettei tarttisi selitellä eikä varsinkaan lähteä meluisaan pubiin. Ja etten olisi se outo hiljainen tyyppi pubin nurkassa, ilon pilajaa. ”Ai etkö sä juokkaan alkoholia, älä nyt oo niin jäykkä.” Tämän lauseen olen kuullut todella usein. Ja varsinkin erityisherkkänä miehenä sitä saa kuulla. Muista se on outoa, jos miespuolinen henkilö haluaisi rauhaa ja rentoutumista kiireisen työrupeaman jälkeen. Saattika, että hän sanoisi ääneen olevansa uupunut työpäivän aistitulvasta.

Jo nuorempana tajusin, ettei työmatkailu, ravintoloissa hilluminen, myyjänä seuran pitäminen aamuyön tunneille asti sopinut minulle ollenkaan. Aloin kehittelemään keinoja, joilla huijasin asiakkaitani siitä, että joisin alkoholia. Ettei asiakkailla menisi fiilis illanvietosta. Se kun on tässä suomalaisessa kulttuurissa outo piirre, että alkoholinjuomista ihannoidaan ja sitä pidetään epänormaalina, jos ei halua syystä tai toisesta juoda. Ja se on uskomattoman hullua. Että juomattomuuttaan joutuu selittelemään työpiireissä ja muuallakin. Ihan vielä tänäkin päivänä.

Gran Canarialla Tejedan vuoristokylässä oli yksinäinen mökki/asumus patikkapolun varrella. Sen nimi oli Shangri-La. Shangri-La on kuvitteellinen paikka, jota pidettiin harmonisen ja onnellisen elämän paikkana, utopiana.

Työmatkustelu kohdallani on vastakohta tarujen Shangri-Lalle. Olen ollut onnekas, että olen saanut kokea työmatkailua myyntiurani aikana. Upeissa paikoissa olen saanut käydä Floridaa, Barcelonaa, Lontoota ja Nizzaa myöden. Mutta aina samalla olen kammonnut työmatkojani. Ne ovat olleet kohdallani suuri stressitekijä. Matkat ovat imeneet energiani täysin loppuun ja olen ihmetellyt, että miksi näin on ollut. No nyt sen tajuan. Erityisherkkyyteni liittynee siihen vahvasti. Työreissuilla informaation määrä on yleensä valtaisaa. Myös sosiaalisia kontakteja on koko ajan ja pahimmassa tapauksessa myös hotellihuone on jaettu kollegan kanssa. Joten en ole päässyt palautumaan työpäivien jälkeen ollenkaan. Muistan, kuinka mm. Nizzassa tein pieniä kävelyreissuja työmatkan aikana. Jos vain aikataulut antoivat myöden. Erityisherkkyyteni tajuttuani olen päättänyt, että jatkossa työmatkusteluni pitää tapahtua minun ehdoillani. Valitsen rauhallisen hotellin ja mielellään puiston läheltä, että pääsen mahdollisuuksien mukaan kävelylle. Se kun on ollut kohdallani nopea helppo tapa palautumiseen. Alla upea kirsikkapuiden täyttämä puisto Roihuvuoressa.

Upea kirsikkapuu puisto Roihuvuoressa Helsingissä. Puistoissa pääsee pakoon kaupungin sykettä ja palautuminen on mahdollista.

Onneksi minulla ei ole ollut pitkään aikaan työmatkoja. Tosin huomenna sellainen on tulossa. Odotan sitä jo kauhulla. Ja mikä pahinta, kyseessä on mökkiympäristö. Siis tila ja rakennus, jossa en pääse pakoon ihmisiä ja melua. Tämä on kohdallani kaikkein pahin vaihtoehto. Tulen olemaan täysin ylivirittyneessä tilassa huomenna jo alkuillasta. Ja sitten muut ihmettelevät, kun haluaisin vetäytyä omaan huoneeseen melun ja muiden humalatilan noustessa. Olen todennäköisesti pienen loman tarpeessa tiistaina, kun tiimipäivämme on ohi. Onneksi kyseessä on vain yksi yö. Mutta koettelemusten alkuviikko on siis tiedossa. Ulkoilukin tapahtuu ryhmässä, joten joudun olemaan sosiaalinen koko päivän ja illan ajan. Huh huh. How can I survive? Kaverini lähetti viime työreissultaan kuvan, kun hän oli saanut hotellin upeasta paikasta luonnon ja meren ääreltä. Hän pääsi työmatkalla suoraan työpäivän jälkeen luonnon helmaan latautumaan. Sellainen sopisi minullekin. Millaisia kokemuksia teillä on eritysiherkkinä ihmisinä työmatkustelusta? Onko se teillekkin yhtä haastava asia, kuin minulle työmatkailu on? Alla vielä kuva kirsikkapuusta ja auringosta. Koitan luonnon avulla latautua huomista varten.

Kirsikkapuu, sininen taivas ja aurinko. Luonnon kauneus sykähdyttää aina sisintäni syvältä ja tuntuu hyvältä.

6 comments

  1. Satu sanoo:

    Hyvin osuvasti kirjoitettu! Mulla on työmatkat mennyt suht hyvin, mutta sen jälkeen olen ollut aivan poikki. Palautuminen kestänyt monta päivää. Ensin väsymys pois ja sitten vasta jaksaa liikkua luonnossa yms.
    Tsemppiä sulle tulevaan! Satu
    http://www.satumaistaajattelua.home.blog

    • admin sanoo:

      Kiitos Satu viestistäsi 🙏🏻 palautuminen tosiaan ottaa aikaa minullakin. Kiitos tsempistä 😊 Täytyy siis loppuviikko ottaa herkällä otteella töiden suhteen ja tehdä illoista mahdollisimman palauttavia.

  2. Heippa! Juuri viime kuussa kirjoittelin kokoustamisesta ja työmatkoista kapasiteetin näkökulmasta: mitä kidutusta on, kun ei saa hetken hengähtämistaukoa yksin. Juuri näin. Joskus sitä ihmettelee, miten ne muut vain porskuttavat väsymättä. Olen sisimmiltäni tarkkailija ja introvertti ja minussa on kevyiden nettitestien mukaan selvästi erityisherkkyyttä, vähintäänkin äänille, mutta myös ylipäätään ärsykkeiden tulvalle. Blogissani aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta tämä artikkeli käsitteli juuri samaa kuin sinun tekstisi: https://hollanninhippiainen.blogspot.com/2019/04/nain-introvertin-paa-hajoaa-vahan.html

    • admin sanoo:

      Kiitos Liisa viestistäsi 🙏🏻 kyllä se ihmetyttää, että miten ei herkkikset pystyvät porskuttamaan ilman hengähdystaukoja. Mahtava juttu tuo sinun 4 päivän työviikkosi. Se sopisi mulle kanssa aivan loistavasti, jäisi aikaa sille palautumiselle. Ensin toki olisi mahtavaa löytää itselleni sopivampi työ 🤔

  3. RosaMundi sanoo:

    Omaan elämääni työmatkat eivät ole kuuluneet juurikaan. Silti jopa tavalliset ”virkistyspäivät” tms. tsemppitilaisuudet ovat olleet vaikeita. Jostain pikkujouluista tai kesäjuhlista nyt puhumattakaan!
    Jos en ole voinut selvitä tilaisuuksista kokonaan väliin jättämällä, olen vuosien myötä oppinut pärjäämään ns. kytkemällä itseni irti tilanteesta. Kehitin ”systeemin” kauan ennen kuin erityisherkkyydestä mitään tiesin. En osaa sitä sanoiksi pukea, koska siihen ei ole valmista kaavaa. Se on enemmänkin henkinen prosessi. Tavallaan olen paikalla, koska se on pakollista, mutta en ole henkisesti läsnä. Sanon ”oikeita asioita” niissä tilanteissa, joissa se on pakollista, ja kuitenkin oikea minäni ei tavallaan ole tilanteessa mukana. Voisiko sanoa, että olen omassa suojatussa kuplassani, johon ympäröivä, kuluttava häly ei kuulu kuin ehkä parhaimmillaan hiljaisena huminana. Riippuu sitten tilanteesta ja sen etenemisestä, kuinka raskaaksi se lopulta muodostuu, aina ei siis edes ole erityisen kuluttavaa.

    Tiedän, että joidenkin mielestä tuollainen on valheellista ja toki se sitä onkin, mutta se on strategia, jonka avulla olen oppinut pärjäämään tilanteessa, jossa minun on muiden asettamien vaatimusten vuoksi pakko olla. Kaikille vastaava ei varmaan edes sopisi, koska erityisherkkiäkin on hyvin erilaisia persoonia. Toki mieluummin valitsisin ns. rehellisyyden, mutta se tarkoittaisi, että sanoisin, että en vähimmässäkään määrin haluaisi olla kyseisessä tilanteessa, mutta olen siinä mukana, koska niin edellytetään. Harva varmaan lopulta haluaisi kuulla inhorealistista totuuttakaan. Siksi olen oppinut pärjäämään omalla ”irtikytkennän” taktiikallani ilman, että tilanne rasittaa aivan kohtuuttomasti.

    • admin sanoo:

      Kiitos Rosamundi viestistäsi ja mielenkiintoisesta strategiastasi. Täytyy koittaa, jos huomenna saisi kuplan rakennettua. Ja kyllä, kaikki virkistyspäivät, pikkujoulut yms. ovat aina olleet minulle yhtä haastetta. Toivottovasti huomenna saan itselleni oman huoneen mökistä. Korvatulpat otan ainakin mukaan 😬

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *